Bileet! Rv 13+1

Pieni tauko kirjoittelussa - viime viikoilla ei ollut juuri muuta sanottavaa kuin "PAHOINVOINTI". Etenkin kun sairastin vatsataudin / ruokamyrkytyksen ja söin perään antibioottikuurin, johon myös reagoin varsin rajulla huonovointisuudella. Nyt pahoinvointi tuntuisi helpottaneen, vaikka päikkäreiden jälkeen on edelleen aina kauhea olo. Siinäpä toinen juttu - viime viikot olen ollut todella väsynyt, liikuntaa harrastaessakin tuntuu kunto loppuvan ihan alkuunsa (tosin jos sitkeästi jatkaa, niin saa energiaa vähän). Jollain tavalla mukava, ettei ole ihan pakko käydä kävelylenkeillä joka päivä (pahoinvoinnin torjumiseksi). Pahoinvoinnin loppuminen ehkä johtuu siitä, että sikiö tuottaa nyt itse hormonit, joita istukka tuotti aiemmin. Sen lisäksi otuksen perna, luuydin ja maksa valmistavat jo omaa verta! Pituutta lienee n. 8 cm. Ja kai sillä saattaa olla jopa hiuksia päässäkin.

Mun oma painonnousuni on pysynyt kohtuudessa. Netistä löytyi todella vajaamielistä keskustelua aiheesta - siitä ehkä myöhemmin.

Liki kaksi viikkoa sitten käytiin siis viikon 12 ultrassa.

Dude! Like WTF!? Olin siis lueskellut, että sikiö jo alkeellisesti ja enimmäkseen refleksinomaisesti liikuskelee. EN siis odottanut, että ultra paljastaa tyypin, jolla on ihan omat reivit mun vatsassa!!! Heppu vääntelehti, potki, pyöriskeli ja heilutteli käsiään kuin tuulimyllyn siipiä! Hämmentyneenä totesin jotain sinne päin, että "sehän jorailee siellä?!"

Oikeaan asentoon se ei kuitenkaan suostunut asettumaan, vaikka lääkäritäti yritti kiusata sitä kääntymään ympäri hytkyttämällä ja tuuppimalla mun kohtuani. Tuntui muuten melko epämiellyttävältä, mutta rupesi silti naurattamaan ihan hulluna, kun sikiö vaikutti toiminnasta silminnähden (mun silmiin) kiusaantuneelta, muttei silti tehnyt niinkuin haluttiin. No, mistäpä se vois tietää mitä siltä odotetaan ;) Tuntui että tuuppiminen sai sen pikemmiten jämähtämään ihan paikoilleen ("piiloon" kauhealta hyökkäykseltä?)

Olisi pitänyt ottaa digipokkarilla videota tapauksesta - nyt koko olento sisuksissani tuntuu taas aivan epätodelliselta.

Jos sairaalan täti olisikin väittänyt hepussa olevan jotain vialla olisi sitä ollut vaikea uskoa siitä vauhdista ja meiningistä, joka sillä oli päällä. Ymmärrän heti paremmin ihmisiä joiden on vaikea hyväksyä asiaa, jos uutiset ovat huonommat. Ja siis niin - otuksella on kaikki osat kuten kuuluukin, eikä ylimääräisiä (Pssst - onneksi peikkolapsen häntää on helppo luulla napanuoraksi ;) )

Keinotekoiset sukupuoliroolit, -asenteet ja -odotukset mietityttävät. Aloin harkita vakavasti ipanan sukupuolen salaamista ainakin joksikin aikaa syntymän jälkeenkin. Vaikkeivat ihmiset tee sitä tahallaan, he aivan huomaamattaan puhuvat ja kohtelevat eri tavalla tyttöjä ja poikia jo aivan vauvasta lähtien. Tältä jo varhain alkavalta keinotekoiselta persoonan muokkaukselta haluaisin lastani suojella.

Tämä tie ei olisi helppo. Tuttaviani, jotka ovat sen valinneet (ja asiasta julkisesti puhuneet), on jopa valtakunnallisissa lehdissä haukuttu huonoiksi vanhemmiksi ja epäilty jopa josko heiltä pitäisi heidän lapsensa huostaanottaa pois(!!?) Tulisi olemaan henkilöitä, jotka eivät ymmärtäisi, ettei lapsen sukupuoli ja kasvatusmetodimme itseasiassa kuulu heille henkilökohtaisesti pätkääkään. Ja päinvastoin olisi ihmisiä, jotka turhaan kokisivat, että heidät "jätetään ulkopuolelle" lapsen elämästä jättämällä tälläinen tieto kertomatta. Tuskin edes itse kykenen olemaan antamatta peikon sukupuolen vaikuttaa käytökseeni, mutta ainakin haluaisin voida tehdä kaiken minkä voin antaakseni mahdollisimman kulttuurisesti sukupuolineutraalin lähtökohdan pienen ihmisolennon elämän alulle. Toisaalta ystäväpiirini ja perheeni eivät ole kovin vahvojen sukupuoliroolien ajamia, joten hirveää huolta ei ole kuitenkaan (joten sukupuolen voisi pitää omana tietonaan lähinnä täysin ulkopuolisilta ihmisiltä).

Ja huom. tiedoksi siis, ettei lapselta itseltään salattaisi mitään :P

Koska vasta harkitsen asiaa, en osaa sanoa kauanko "salaus" voisi jatkua. Mikäli päädymme sukupuoliroolitettuun etunimeen, se tietysti hankaloittaa tiedon itsellämme pitämistä järin pitkään. Vauvanhoitoavun vastaanottaminenkin merkitsee aikalailla automaattisesti asian päivänvaloon tuloa ;)

Uskon kyllä että sukupuolilla on luontaisia eroja, ja pikkuotuksen sukupuoli kyllä kiinnostaa minuakin. Toivon tyttöä (ehkä), koska uskon että tytöillä sukupuolirooli ei ole yhtä ahdas kuin pojilla - kasvattaminen olisi helpompaa. Ja lisäksi pelkään, että pojasta on aina vaara kasvaa isona idiootti miehen sijaan (Joo, joo, olen miesvihamielinen kauhea feministi, tiedän. Ja kuitenkin rakkaista ystävistäni aikalailla 50% on miehiä. Ja sekin onminulle aikalailla merkityksetöntä kuka sattuu olemaan mitäkin sukupuolta mitä ystäviini tulee.)

No emmä tiijä - elkää ottako liian vakavasti ;P

Mutta näin taas unta siitä vakavasta ketunsilmäisestä pellavapäisestä pikkutytöstä (tosin läsnä oli jälleen vanhempi poika, jota en unessa nähnyt kunnolla)

...Vaan oonpa jo useamman kerran nähnyt unta, että synnytänkin esim. hiiren tai koiran - ja sitten nolottaa, kun on kaikille kertonut saavansa lapsen! ;D

Jokatapauksessa meiltä on synnytysosastolta turha odottaa perinteistä "meille syntyi klo (se-ja-se), (senttimetrejä) pitkä, (kiloja ja grammoja) painava tyttö/poika"-viestiä, sori. Ehkä vain ilmoitan naamakirjaan, että "Helvetti laihduin äkisti, tuli hirveesti verta ja kaikkee ja sit yks verimöykky alkokin huutaa, ja joku hoitsu väitti sitä lapseksi!"

* * *

Maailman napa. Rv 11+2

Toissapäivänä yritin venytellä pakaralihaksiani vesijuoksun jäljiltä. Ei onnistunut - "jokin" otti vatsassa vastaan :) :) Tunne oli tuttu, mutta tällä kertaa tuntemus aiheutti pelkkää iloa. En tiedä onko vain kuvitelmaani, vai onko vatsalihaksilla itseni makuulta ylös kampeaminen myös jotenkin "epämiellyttävää"...

Niin. Tällä kertaa en kanna vatsassani surua aiheuttavaa vierasta - kasvainta. Varsin outoa sinänsä, miten minulla tietyllä tavalla on "kokemusta" "raskaanaolemisesta"... ja jopa häkellyttävää linkit näiden kahden niin päinvastaisen asian välillä. Hetki vielä menee ennenkuin Pikkupeikko kasvaa suuremmaksi kuin "edeltäjänsä" Tommi-tuumori.

En koskaan ole ollut niitä naisia, joka juurikaan joutuisi kärsimään tissien tuijottelusta - siis siitä että tyyliin joku puhuu tisseille sen sijaan että katsoisi vaikkapa silmiin. Lähestyn nyt aikaa jolloin mahani alkanee kiinnittämään ihmisten katseet kaiken muun ohi. Siitä ensimakua on odotettavissa tänään. Ohjelmassa on sukuloimista. Veikkaan kiinnostuksen vatsaani kohtaan olevan suuri. Hah! Myös vatsani on suurehko - täytyypä sitten varmaan muutaman kerran hokea, ettei siinä vielä juurikaan näy raskaus :P

Saa nähdä rupeaako ihmiset tosiaan sitten myös kutsumatta "käymään käsiksi" eli lääppimään vatsaani, ja kuinka paljon se mua häiritsee, jos häiritsee.

Muita asioita joihin pitää pian tottua:

Vaikuttaa siltä, että pitää ehkä alkaa käyttää rintaliivejä. Äh! :P

Normaalisti en käytä tai sitten henkkamaukan "teinirintsikoita", jotka on vain semmoisia trikoisia ja kevyitä - niistä ei enää ole vastusta tisseilleni... Käydessäni läpi liivivarastoani löysin yhdet sopivahkot, mutta niistäkin tursuan pian yli. Lisäksi inhoan kaaritukia - ja toppauksia :P Luulenpa etten enää ole A-kuppikokoa. Toivottavasti jostain löytyy mukavia liivejä, jotka jopa kenties kasvaisivat tässä mukanani.

(Seuraa vaahtoamista:) Yleensäkin minun on huomattavan vaikea ollut löytää sopivia rintaliivejä. Standardimitoitukset on superperseestä. Niiden mukaan jokainen tissi on täsmälleen samanmuotoinen - ainoastaan eri kokoinen. Pieni rinta on tämän logiikan mukaan huomattavasti puikulaisempi kuin mitä omani ovat. Toisilla rinnat taas ovat huomattavasti standardia puikulaisemmat! Lisäksi kupin muotoon vaikuttaa liivien ympärysmitta - mun kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että kuppi ja kuppien keskenäinen etäisyys on usein sopiva koossa A80, mutta ympärysmittani on 75cm... Blaah.

Ja:

Rahaa pitäisi auttamatta alkaa upottaa myös uusiin vaatteisiin... Paha kyllä onnistuin tosiaan juuri raskauden alkuun mennessä lihomaan ennätysmittoihini, joten vaatevarannossani on vatsankasvu- ja raskauslihomisvaraa n. ei yhtään. Ja muutenkin pitää hankkia ehkä jonkunverran aivan erityisiä raskausvaatteita, jotka on mahan kannalta järkevästi muotoiltuja. Kahdet tai kolmet housuni mennevät vielä ainakin jonkun aikaa päälle ja sitten alkanee piiitkä hame- & mekkokausi... Onneksi mekot on kesällä sentään ihan kivoja. Yhtä hametta käytän jo nyt "kainaloversiona" XD Eli vedän hameen kapeimman, eli vyötärökohdan jotakuinkin rintojen alapuolelle. Tämä hyvä puoli monissa hameissa on, että vähän eri tavoin pidettynä voi käyttää painon vaihdellessakin.

Kylläpäs kuulostankin naiselta! :P Väninää vaatteista ja painosta. Voisko tästäkin syyttää hormoneja, jooko?

Oma vointini: Pahoinvointi jatkuu ja olen jäänyt liikuntaan koukkuun, mutta vatsakipuja ei ole enää ollut (lievästi migrenihtävää päänsärkyä kylläkin, mutta sepä voi johtua mistä vaan). Kaupunki herää aina kesäksi eloon ja pitkät keväiset kävelylenkit ihastuttavat. Raittiin ilman myrkytykset tuovat myös mainiot unet. Pahoinvointi saattaa pitää jopa välipäiviä, mutta joinain päivinä se on kokopäiväistä. Pahoinvoinnintorjunta noille ulkoilulenkeille onkin ajanut.

Yhdestä lempiasioistani maailmassa on tullut pieni mahdottomuus - päikkärit - yhtälailla yöunia kuin päiväuniakin seuraa tokkurainen huonovointisuus... :P

Pikkupeikko on nyt ollut omassa sisämaailmassaan olemassa noin 9 viikkoa ja 2 päivää. Se on - ainakin toivottavasti - jo ehta ihmisenkaltainen pikku olento (maanantai sen kertonee). CRL-mitta n. 4,5 cm - pikku peukaloinen. Onkohan liian henkilökohtaista kertoa; että kuvitellessani kämmenelleni tuon oman peukaloni kokoisen olennon, tunnen rakkautta - pikkuhiljaa kehittyvän sykähdyksen tunteen - ensimmäistä kertaa, näitä sanoja kirjoittessani. Näin kai se on tarkoitettu - luonto asian rakentanut. Tänään miettimiini asioihin liittyen ja Richard Dawkinsin sanoin: There's real poetry in the real world. Science is the poetry of reality. Ajatus siitäkin on kyllä sykähdyttää, mutta nämähän kuuluisi jo ihan toiseen blogiin ;)

Pahoittelut mahdollisesti jopa kiusallisen henkilökohtaisista aiheista!

* * *

Rv 10+3

Tällä viikolla sikiölle kehittyy ohut ihokerros ja se jo liikkuu! Se (jälkimmäinen) tuntuu vähän hurjalta. Lisäksi olento on jo paljon helpompi kuvitella, kun se ei enää ole suurennuslasilla katsottavan kokoinen. Tällä hetkellä se siis kait on jossain 3,5 cm tienoilla mitaten pyllystä päälakeen. Viikon päästä onkin sitten jo toinen ultra :O Oletettavasti raskauden kesto ja "laskettu aika" saatetaan silloin uudelleenarvioida sikiön koon yms. perusteella ...Tai sitten ei. Edellisen ultran arvio on todennäköisesti varsin pätevä.

Vieläkään en toki ole "ilmiselvästi" raskaana (pömppö mahani on ihan vaan pläskiä <:D ). Mutta näillä tienoin sikiö alkaa ennenkaikkea kasvaa kokoa ollen muutoin rakenteellisesti valmis, joten kohtapuoleen alkaa vatsakin kasvaa kohdun mukana :) Siinä sitten tulee roimasti sitä todentuntua.

Jo viikoilla 20-22 syntyvillä keskosilla on hyvin pieni teoreettinen mahdollisuus selviytyä, mutta monet tärkeät elimet ovat silloin vielä varsin epäkypsiä, eikä sikiö ole vielä ehtinyt "harjoitella" kohdun ulkopuolella elämistä tarpeeksi.

Vähän taitaa alkaa jänskättää tuo ultra viikon päästä. Se on juuri edellämainituista seikoista johtuen varsin olennainen virstanpylväs. Silloin selviää, onko tähänastinen kehitys mennyt kuten sopii toivoa. Ainakin olento vaikuttaisi olevan elinkelpoinen - muuten emme olisi päässeet näin pitkälle. Ja nyt sen pitäisi tosiaan alkaa olla "valmis", vain kokoa ja kypsyyttä uupuu :O

* * *

Sikiö! Rv 10+1

Olo on oikeastaan aika normaali. Se kyllä on mainitsemisen arvoista. Pari päivää ollut kohtuullisen hyvä olo. Enkä ole edes äkäinen. Vatsa tosin on tänäänkin hiukka kipeä, mutta nyt on kyse ihan litrasta limua ja rekkamiesruuasta mitä vedin ;)

Jep, viikolla 11 mennään. Toki asioiden edelle pitää edelleenkin vähän mennä - ostin jo kirppikseltä joitain vauvanvaatteita, 2 kestovaippaakin on jo valmiina ja neulon vimmatusti - mutta muuten asian suhteen alkaa "rauhoittua". Ekat viikot opiskelin niin ahkerasti "raskaanaolemista" ja sikiönkehitystä yms. että ei tarvi enää joka päivä olla nenä kirjassa tai tietokoneen ruudulla tämän aiheen puolesta. Mutta onhan se mielessä jotakuinkin jatkuvasti silti - kevyehkösti.

Kuvan töppösiä (tumput ja epämuotoiset villasukat) tehdessä mietin, että minkähänkokoiset mm. sen tyypin jalat oikein edes on - että tuleeko yhtään oikean kokoisiksi nuo. Noh... melko monta kokoa liian suuriahan ne siinä vaiheessa tietenkin olivat, kun ei otuksella tainnut vielä varsinaisia jalkojakaan edes olla! (kuvassa muuten näyttävät isommilta kuin ovat oikeasti, mulla on tosi pieni käsi)

Neulominen on luonteeltaan varsin terapeuttista. Lisäksi näitä käsittämättömän pieniä vaatekappaleita neulomalla saan hiukan tyydytystä siihen turhaumuksen tunteeseen, joka tulee siitä ettei tätä projektia oikein millään voi varsinaisesti edistää (ei voi muuta kuin odottaa ja elää suht terveellisesti). Väkertäminen ja konkreettiset tulokset on siis hyvä juttu.

Epäilen hajuaistini tarkentuneen tai muuttuneen. Ka, tulipa tuota lausetta kirjoittaessani mieleen! Nimenomaan epämiellyttävät hajut tuntuu voimakkailta. Loogista, haistan siis paremmin nimenomaan pilaantuneen ruuan! (ja kaiken samalla tavalla pahanhajuisen) Ikävä seikka sinänsä, että esim. vain varmaan lievästikin tunkkainen hengityshönkä saattaa musta tuntua kestämättömän kuvottavalta.

Vanhempani ilmeisesti saavat blogini paperiversiona :D Heippa Steffi ja Tero!

Mietinkin, että voisi ehkä harkita sitten jossain vaiheessa tulostaa kaikki lätinä, mitä tänne olen vuodattanut ja liittää vaikka tulevaan mahdolliseen vauvakirjaan. Ellei tästä blogista sitten muodostu sellainen. Konkreettiset selailtavat ja hypisteltävät asiat vain on kovin kivoja. Harmi ettei paperikuvissakaan nykyään oikein ole järkeä - niitten teettäminen on kallista ja epäkäytännöllistä.

Näppärää muuten, kun olin kestovaippa- ja vauvanvaatemyymälässä töissä tuossa taannoin, niin ei tarvi nyt opiskella kestovaippamaailman ihmeitä. Mulle on jo nyt aika selvänä mitä merkkejä aion ensimmäisenä kokeilla (vauvat ja äidithän on niin yksilöllisiä, ettei kaikille ole samanlainen vaippa paras). Muutenkin kaupassa töissä ollessa selvisi vaikka mitä kummallisuuksia - äideille on tarjolla vaikka mitä kapineita, joita en ikinä olisi arvannut tarvittavan tai olevan edes olemassa - kuten rinnanlämmitin! Ilmeisesti tissistä voi tulla liian viileää maitoa ilman sellaista - tai jotain XD ...Sekin hyöty siitä oli, että osaan ehkä jonkun verran paremmin kuin aivan ummikkona arvioida, mitkä tuotteet on sellaisia mitä ilmankin pärjää todennäköisesti mainiosti.

Mukavaa kaikenkaikkiaan havaita, etten taida ihan hysteerisimmästä päästä mammoja - tai "ensisynnyttäjiä" - olla.

Noita ekoja vauvanvaatteita ostettuani vahvistui eräs vanha vanha kokemukseni. En juurikaan saa kiksejä näistä pukemisleikeistä - en saanut lapsena, en saa edelleenkään. Kokeilin nimittäin hommaa tuolle edellisen postauksen räpylälapselle. Ei, ei niin mitään fiilistä. Lähinnä se tuntui typerältä. Tulipa mieleen sekin, että oisko sittenkin mulle tehnyt hyvää pienenä leikkiä jotain kilttejä nukkeleikkejä? Toisaalta, ei tuo tulokas mikään nukke olekaan, vaan tyyppi.

Ystäväni joka sai yllätysvauvan kertoi; ettei ollut tullut ajatelleeksi, ettei tulokas ole vaan joku jonkun vauva joka meille tulee. Varmasti mäkin sitten viimeistään tajuan, jos ja kun peikko löytää kotiin ja musta ensin tien ulos.

Ai niin tosiaan - viikko 11. Otus on nyt virallisesti SIKIÖ! Niin se menee aika "nopeasti" ja taakse jää alkiopäivien ...öö, nostalgia? Toivotaan että nostalgia tässä yhteydessä on synonyymi pahoinvoinnille.

* * *