Rv 22+4

Rakastan kuulla pienen peikkolapseni sydämenlyönnit. Se on parasta.

(Eilen kuunneltiin niitä taas neuvolassa dopplerilla)

Uusimmat ja todennäköisesti vikat kuvat ennen syntymää Pikkupeikosta ovat tässä. Niissä mentiin raskausviikolla 20, eli rv 19+5. Pituutta ei enää mitata tässä vaiheessa, mutta pään leveys korvasta korvaan oli n.5,5cm, alakuvan vasemmassa laidassa ilmeisesti senttimetrien merkit.

Yläkuvissa kasvot - sekä jalkapohja ja napanuora. Kasvokuvasta voi siis selvästi nähdä otsaa, terävän pikku töpselikärsän sekä pusuhuulet muhkeine amorinkaarineen ja leuan kärjen - Isäänsä tulee siltä näyttäisi ;) {3

Kaverini muuten mainitsi, että lapseni on julkkis jo ennen syntymäänsä, kun jo nyt on kuvia netissä :D

Niinkuin peikkojen kuuluukin, havahtuu tämäkin otus kuntoilemaan erityisesti öisin. Pidän siitä, miten vahvalta pikku otus tuntuu. Potkut eivät satu, mutta tuntuvat välillä aika ilkeiltä silti. Ja kuinka pieni otukseni vielä onkaan! Vähän pelottaa minkälaisen voiman se vielä iskuihinsa saa, kun kasvaa kunnon kokoon... Pituutta on kaikenkaikkiaan jo n. 30 cm - aika hurjasti! Mutta painoa vasta vaivaiset puoli kiloa.

Välillä se on uinaillut aika rauhallisena 4-5 päivääkin putkeen, mutta sitten seuraa vilkkaampi jakso. Nyt tosin liikehdintä tuntuu varsin säännölliseltä. Joskus tuntuu, että se vain kääntäisi kylkeä ja muljahdus, joskus tuntuu kummallista pikku "ropellusta", joskus nopeita teräviä iskuja, välillä tuntuu että se ponkaisee koko kehonsa voimalla niin että vatsa vaan pomppaa. Tuntuu myös ettei se pidä siitä, jos istun liian lysyssä tietokoneen ääressä - silloin liikehdintä saattaa tuntua jopa protestoivalta (sillä on ehkä silloin ahtaampaa). Ei sen puoleen - hyvän ryhdin pitämällä on kaikkein mukavinta useimmiten ollakin. Sikiöt saattavat mieltyä tiettyihin asentoihin ja paikkoihin kohdussa - oma otukseni tykkää ilmeisesti eniten olla siten, että potkut ja liikkeet tuntuvat eritoten vasemmalla.

Olen varsin tottunut pikkuotuksen jatkuvaan touhuamiseen, etten varsinkaan itse liikkeessä ollessani oikeastaan edes rekisteröi möyrintää vatsassani. Vain isommat potkut havahduttavat ja kun on itse ihan rauhassa makuulla tms. niin kiinnittää asiaan enemmän huomiota.

Pikku tyyppi on aktiivinen ja vahva.

Tunnen itseni sekä hirmu ylpeäksi sekä juuri siitä syystä vähän pöljäksi, kun neuvolahoitaja kehuu peikkoni sydämenlyönnit ja liikkeet oikein hyviksi.

Mielenkiintoinen seikka siinä, että nyt mennään tosiaan raskausviikolla 23, on se että vaikka edelleen aivan ääritapauksissa näillä viikoilla laillinen abortti on mahdollinen tehdä, niin ennenaikaisesti nyt syntyessään minun pikku tyyppini saisi hoitoa - ennen viikkoa 22 syntyviä sikiöitä ei edes yritetä auttaa, vaikka ne syntyisivätkin elävänä. Toki syntymä olisi nyt niin aikainen, että ennuste olisi varsin huono. Mikäli vauva selviäisi hengissä, se saattaisi viettää jopa pari ensimmäistä elinvuottaan sairaalassa ja jäädä silti pysyvästi vammaiseksi.

Nyt kehitys on kuitenkin huimaa ja jo kuukauden päästä ennuste on huomattavan hyvä!

Vaivoista (jee!): Oikealla puolella selkää jokin iso lihas/lihasryhmä tuntuu tuon tuostakin kramppiselta ja kipuilevalta - jotakuinkin kaikki asennot tuntuvat olevan sille myrkkyä. Vanha ristiselän vamma kiusaa samoin. Selkä ei kestä paljoakaan rasitusta ilman, että tulee varsin kivuliaita ja hankalia iskiaskipuja. Pahimmillaan jalkani ei tottele, enkä pysy tolpillani ilman tukea. Muuttohässäkässä tämä on ollut varsin ilmeistä - painavien tavaroiden kantaminen ei oikein ole hyvä idea. Selkäni olen siis pilannut ravintola-alan töissä jo aiemmin. Pitkään jaloillaan olo varsinkin fyysinen ponnistelun kera saa jalkani turpoamaan tukeiksi joiden kärjissä turpeat nakit.

Verenpaineeni on edelleen poikkeuksellisen matala (yleensä se menee korkeaksi raskaanaolevilla), mutta kuten olen todennut, siitä ei olla huolissaan. Hemoglobiinini todettiin kerrassaan surkeaksi ja se sitten ehkä osaltaan selittäneekin suuren unentarpeeni ja sen miten helposti väsyn fyysisestä rasituksesta - jalat menee pienessäkin ylämäessä heti hapoille. Rautatabletteja napaan siis.

Muutenkin nyt pitää näemmä alkaa tottua siihen, etten pysty enää kävelemään yhtä nopeasti kuin ennen. Huomaan myös hiukan vaappuvani kuin ankka <:D

Jossain taas maalailtiin ruusunpunaisia kuvia raskausajasta. Keskiraskautta hehkutettiin sillä, että alkuraskauden vaivojen jälkeen tulee seesteinen keskiraskaus. Mietin tuossa pari viikkoa sitten, että *Paskat* ilmeisesti minä siirryin suoraan alkuraskauden vaivoista loppuraskauden vaivoihin... :P Tai jos tämä on seesteistä ja mukavaa, niin mitä vielä on tulossa... No, olen kyllä nyt yrittänytkin suhtautua positiivisesti siihen, että mikä kaikki vielä onnistuu - vaikkakin sitten pienellä epämukavuudella.

Loppujen lopuksi nyt on ihan ok olla. Lähinnä olen vähän kömpelö - ja selkä nyt on rikki, mutta sepä on ollut jo ennestään - mutta ei tässä muuten mitään suurempaa valittamista oikeasti ole. Uniongelmatkin onneksi väistyivät. Ehkä tälläiseen koko ajan vähän hankalaan oloon vain tottuukin.

Säännöllisen liikunnan olen laiminlyönyt nyt täysin pari kuukautta. Toivottavasti saan aloitettua sen uudelleen.

Tässä vaiheessa alkaa kyllä viimeistään hiipiä pelko persiiseen... Maha kasvaa, sitä ei voi olla enää huomaamatta. Pian elämä mullistuu täysin. Ensikertaa tajuan toivoa, että tämä loppuodotus ei rientäisikään niin nopeasti - nyt kun vielä voi elää tätä elämäänsä, ilman vaativaa pikkuihmistä. 16 viikkoa vielä (tai tod.näk. n.14-18) - ja paljon tekemistä ennen sitä ...ja toivottavasti omasta ajasta nauttimista. Toivottavasti loppuraskaudesta ei tule kovin vaikeaa, ja toivottavasti synnytyskin sujuu niin hyvin kuin mahdollista on...

Maha on nätin pyöryläinen - kuin olisin jalkapallon niellyt. Pidän siitä ja Apina pitää siitä, suukottaa sitä hellästi ja katsoo ja silittää - kuin pikkuista joka möyrii pinnan alla.

On maha melko isokin jo... Mutta pitääpä lyhyellä ihmisellä sen vatsan johonkin suuntaan kasvaa. Törmäilen mahallani mm. huonekaluihin ja ihmisiin tuon tuostakin tai avaan oven sitä päin <:D Vielä ei ole tullut raskausarpia - kai (paitsi pakaraani ehkä kolme aivan pikkuista). Kunpa ei tulisikaan...

* * *

Rv 20+3

Nyt se tuntuu todelliselta.
Pikkuolento rapistelee, kääntyilee, potkii ja sätkii ahkerasti - ja olen kai vihdoin ihan todella ymmärtänyt ja uskon, että joku siellä vatsassa on. Nimenomaan joku - sen alkaa käsittää persoonana ja puhua siitä siten. Sille alkaa kuvitella tai hahmottaa luonteenpiirteitä.
Toki välillä edelleen unohdan hetkittäin ja saatan ihmetellä möyrintää mahassani tai suurehkoa vatsakumpuani :D Myös Apina tunsi ensimmäistä kertaa Pikkupeikon vatsani läpi joitain päiviä sitten :)
Näillä paikkein otukselle alkaa kehittyä jonkinsortin unirytmi. Viimeisimmän ultran aikaan se oli pari päivää aivan hiljaa, nyt se on taas melskannut ahkerammin - varsinkin alkuyöstä, tulee vissiin äitiinsä... Vaikuttaa myös siltä, että hassu otus innostuu ja hermostuu minun mukanani <:D

Minua on varoitettu siitä, ettei rakkaus lapseen ole automaattista, vaan sekin saattaa syttyä pikkuhiljaa. Ainakin nyt on vaikea uskoa, että tarvitsisin aikaa tähän "opetteluun" syntymän jälkeen, kun olen jo nyt kiintynyt pikku tyyppiini.

Syntymän jälkeisessä ajassa huolestuttaa henkilökohtaisella tasolla ajankohta... Normaalistikin talvisin olen masennusherkkä ja tarvitsen PAAALJON unta. Nyt tämä normaalistikin rankin vuodenaika ajoittuu samalle ajalle kuin 3 ensimmäistä kuukauttamme pikkuisen kanssa. No, en sitä liikoja stressaa etukäteen - mutta on hyvä muistaa ja tiedostaa tämä sitten kun tuo aika koittaa. Uskon saavani apua ja tukea tarpeen tullen. Ystäväni sanoi, että apua ja tukea pitäisi tuoreelle äidille antaa vaikka tyrkyttämällä, koska helposti käy niin ettei ihminen vain osaa pyytää apua - se on varmasti totta. Luulen, että hänen kohdallaan ihmiset luulivat, ettei heitä kaivata sekaantumaan tuoreen perheen elämään. Itse olen tehnyt jo hyvissä ajoin selväksi, että tulen varmasti kaipaamaan ainakin seuraa <:D

"Nyt kävi näin" - Muutin melkoisen pitkälle Vantaan perukoille Helsingin keskustasta. Kohta olemme täällä todennäköisesti kolmestaan Apinan ja Pikkupeikon kanssa. Tämä on hurja muutos minulle yhdessä muun mullistuksen kanssa. Olen tottunut siihen, että ympärilläni on koko ajan elämää ja erilaista juttuseuraa - asuin hyvin sosiaalisesti kolmen kämppiksen kanssa. Kimppakämpissä on enemmän tai vähemmän mennyt noin 7 viimeistä vuotta elämästäni.
Mutta nyt on kuitenkin asuntotilanne saatu jotenkin päätettyä ja ratkaistua, joten eipä tarvitse sitä nyt stressata. Raha-asiat lienee suurin huolenaihe tällä haavaa. Senkään suhteen ei paljoa voi tehdä, kuin koittaa elää säästeliäästi ja "toivoa parasta". Opintoja on turha stressata, koska se on nyt myöhäistä :P

Asioiden "todellisuus" hahmottuu pikkuhiljaa tämän muutonkin myötä.
Uuteen kotiini ovat nyt kulkeutuneet myös upouusi pinnasänky (kiitokset kummitädilleni) sekä niin suuri setti kestovaippoja, että hyvällä tuurilla ei niitä tarvitse juurikaan enää ostella. Olisin mieluummin ostanut useampaa merkkiä ensin ja kokeillut mikä sopii, mutta tilaisuus tuli saada "koko vaippaiän -setti", joten ei auta kuin toivoa, että sopivat meidän pikkuiselle. Ehkä joitain kappaleita vähän erilaatuisia voisi vielä ostaa ja ehkä vielä yhden erillisen yövaipan. Pikkuisista vaatteista en ole niin erikoisesti intoillut, mutta vaippoja hiplailin ja esittelin innolla yhden päivän. En malta odottaa, että niihin saa "täytettä" <;D
Huomenna saatan mennä testaamaan muutamaa kantoliinaa, joihin olen iskenyt silmäni. Toinen merkeistä on työn kautta tuttu ja toinen samantapainen. Onnekseni löysin Helsinkiläisen kotikaupan, joka myy molempia ja vielä ihan kohtuulliseen hintaan! Jee, kivaa :) ...Alan siis innostua ilmeisesti tästä "varustelusta". Toivottavasti en innostu liikaa - ja onneksikin(?) ei ole varaa innostua liikaa, että rupeaisin törsäilemään turhuuksiin. Täällä uudessa kodissa on kaapit pullollaan leluja ja kaikenlaista krääsää - Apinan "klaanin" jäämistöä. Niistä itseasiassa kyllä mietin, että suurimman osan voisi poistaa vaikka kirpparille.
Mukavaa kuitenkin kun niin moni ihminen on innoissaan meidän kanssamme tulokkaasta, ja moni myös auttaa tai muuten vaan mielellään ostelee noita vaatteita ja muita. Hassua, että pahoitellaan sitä vielä! <:D Että "anteeksi kun nyt ostin tämmöisen - toivottavasti kelpaa". Vaikka tietysti on mukavaa, jos ja kun vaatteet ja muut jutut ovat omankin maun/toiveen mukaisia ;)
Olen aika pihalla siitä, mitä kaikkea pieni lapsi tarvitsee, mutta onneksi kokemus kestovaippojen ja muidenkin vauvatarvikkeiden myyjänä auttaa paljon.

P.s. Lälläslää, Apina ja minä tiedämme nyt (tod.näk.) "kumpaa laatua" on tuloillaan - vaikka onhan tässäkin itseasiassa enemmän variaatioita kuin tavanomaiset XX ja XY - mutta pidämme omana tietonamme ;) Meillä tieto ei paljoakaan vaikuta mihinkään - esim. vaatteet valitsen varmaan ihan samoin perustein kuin valitsisin tietämättä. Nimeä on ehkä helpompi miettiä, vaikka olisihan se mukava kun olisi enemmän sukupuolineutraaleja nimiä. Nimi tuleekin todennäköisesti olemaan ns. "sukupuolikooditettu" - ihan vaan hyvien vaihtoehtojen puutteen takia. Ja pääasia kuitenkin on kiva ja sopiva nimi - en ole läheskään tarpeeksi fanaattinen tämän sukupuolineutraaliuden suhteen ;)

* * *

Saan lapsen!? Rv 19+0

"Olet tänään 19 viikkoa raskaana. 21 viikkoa ja 0 päivää jäljellä laskettuun aikaan."

Viikko vielä ja ollaan puolessa välissä - VASTA! Ja ollaan sentään oltu tietoisia koko jutusta vasta raskausviikosta 6 lähtien! Eli varsinaista "odottamista" on ollut vasta 12 viikkoa ...ja 19-23 jäljellä - huoh...

Nyt kun "alkuraskauden" vaivat ovat hellittäneet, piti olla vuorossa keskiraskauden auvo. Juu ei - taisin vain siirtyä suoraan loppuraskauden vaivoihin ...Tai toisaalta, pelottaa valittaa jo nyt vaivoistaan, kun miettii että millaista tämä sitten on 4-5 kuukauden päästä! Kääk! XP

Eli maha on tiellä, olen kömpelö, rasitun helposti, pakko levätä usein, jalkoja on alkanut turvottaa, närästyskin taitaa jo koputella ovella, selkä on osoittanut huonoja merkkejä jo pitkään ja iskiasvaiva on välillä varsin sietämätön eikä kestä juuri lainkaan yhtään raskaampaa touhuamista. Iskiaskipua seuraa siis oikean jalan meneminen hyödyttömäksi spagetiksi, joka ei kanna tai tottele lainkaan.

Stressi vie yöunet, ja se heikentää oloa huomattavasti.

Allergiaoireiden vain pahentuessa päätin siirtyä syömään allergialääkkeitä. Totesin että allergiaoireet tekevät niin paljon hallaa terveydelleni ja ololleni, että siitä on jo taatusti natiaisellekin haittaa. Olen kuullut, että todella monella on allergiat hävinneet raskaanaollessa - no en kuulu niihin onnekkaisiin.

Tissit on todellakin alkaneet harjoittelemaan ruoka-automaateiksi muuttumistaan. Tämä on hieman ällöttävää sen lisäksi että yllättävää! ...Luulin tämänkin vaiheen tulevan vasta loppuraskaudesta. Aika minimaalisesta toiminnasta kyllä vielä kyse.

Rv 20, puolessa välissä - ja Pikkupeikko on jo pituudeltaan kolmanneksen tai lähes puolet odotettavissa olevasta syntymäpituudestaan. Painoa sillä silti on vasta noin 1/15 oletettavasta syntymäpainostaan! Sikiöllä ei tässä vaiheessa ole juurikaan "vauvarasvaa" ihonsa alla. Nämä ovat keskimääräisiä sikiön mittoja siis - tarkempia tietoja on luvassa ensi keskiviikkona! Silloin vuorossa virallinen kakkos-ultra (meille kolmas).

Sananen Helsingin terveydenhuollon nykytilasta. En mm. ole paikalliseen terveyskeskukseeni päässyt puhelimitse läpi noin vuoteen. Onneksi asun lähellä ja pystyn käymään, mutta entäs vaikkapa vanhukset?

Siitä jo olenkin maininnut aiemmassa postauksessa, että meidän piti mennä ensimmäiseen ultraan yksityiselle kalliilla hinnalla, koska kunnallisella puolella aika ensimmäiseen ultraan annettiin niin, että olisin saattanut olla jo jopa viikolla 21, joka mm. on yli laillisen aborttirajan ja yli ajan jolloin tietyt sikiötutkimukset pitää tehdä tai edes pystyy enää tekemään.

Nyt sitten nämä neuvolakäynnit... Ohjeistuksen mukaan (käsittääkseni) neuvolakäyntejä tulisi olla noin kuukauden välein alkuraskaudesta, rv 28 jälkeen 2 viikon välein ja ihan lopuksi viikon välein. Olen tähän mennessä käynyt neuvolassa 2 kertaa ja nämä kaksi ensimmäistä näistä aivan peräkkäisinä päivinä, kun eka käynti jaettiin kahteen käyntikertaan ajanpuutteen yms. vuoksi. Eli käytännössä - 1 - neuvolakäynti puoliväliin raskautta mennessä :/ Edellinen käyntini oli kai 8.3. ja seuraava on vasta 14.6. - tasan puolivälissä raskauttani. Onneksi en ole kaikenlaista kiusallista pikkuvaivaa pahemmasta (uskoakseni) kärsinyt - uskon ettei painonnousun, hemoglobiinin ja verenpaineen osalta ainakaan ole suurempaa hätää - onneksi. Mutta eihän tämä saisi onnenkauppaa olla. Kolmannen neuvolakäyntini pitäisikin sitten sijoittua heinäkuun puoliväliin - mitä vetoa, että kesälomien takia käynti siirtyy reippaasti elokuulle? Ja tässä vaiheessa neuvolakäyntejä pitäisi olla 2 viikon välein - ei kahden kuukauden välein. Ilmeisesti kyse on säästötoimenpiteistä, mutta luultavasti kohdallani on sattunut myös "hupsis". Arvelen, että tältä ajalta nykyään vähennetään yksi neuvolakäynti ja minun kohdallani on "hups" unohtunut välistä toinenkin. Joku sanoi, että ensimmäiseen raskauskolmannekseen kuuluisi lääkärikäyntikin... No enpäs ole lääkäriäkään nähnyt :/ Eräässä varsin virallisessa lähteessä mainittiin useita tutkimuksia, joita minulle EI ole tehty, jotka pitäisi tehdä ensimmäisten neuvolakäyntien aikana... Jokohan sittenkin pitäisi huolestua?

Tämän kakkos-ultran suhteen kävi helsingin terveyspalveluilta toinen "hups" - minulle oli unohdettu antaa aika siihen. Onneksi tajusin kysellä ajan perään ajoissa ja sain itse varattua ajan.

Sanotaan näin - että sitten minulta palaa käämi, jos neuvolakäyntejä vähennetään lisää lomien tmv. takia ja/tai esim. synnytysvalmennuksen, paperisotien tai fysioterapian suhteen tulee ongelmia välistä jääneiden käyntien takia (esim. että aikoja ei saa varattua tms.)

No mutta. ISO UUTINEN ;)

Pikkupeikko melskaa ja rettelöi vatsani sisällä - niin että tuntuu. Aivan kuin se olisi tajunnut Dopplerin paljastaneen sen olemassaolon ja se olisi samantien lakannut "piilottelemasta" minulta. Seuraavana päivänä siitä, kun sain kuulla tuon kirmaavan sydämen äänen, ei Peikkolapsemme ollut hetkeäkään paikoillaan. Se liikkui, pyöri ja melskasi koko päivän yöhön asti.

Sittemmin se on ollut rauhallisempi, enkä itsekään ole enää "tunnustellut" sen liikkeitä niin tarkkaan. Ehkä vatsani oli muutenkin pinkeänä, niin tunsin liikkeet helpommin senkin takia. Pikku muljahteluja ja tuupintaa on kyllä tuon tuostakin - nyt ajatellen ne tuntuvat eniten vasemmalla. Hulluinta on se, että olin juuri selittänyt asiasta innostuneelle kämppis-ystävälleni, ettei liikkeitä voi tuntea ulkoapäin vielä pitkään aikaan - kun tunsin hillittömän potkun (tai pään poukaisun) sisuksissani ja vatsani päällä ollutta kättä vasten!! Näemmä veljeni kolmen ensimmäisen lapsen äiti on oikeassa... siitäkin tulee jalkapalloilija.

Ne keitä kiinnostaa tietää miltä tuntuu, kun jokin/joku liikkuu omissa sisuksissa

...Se tuntuu juuri siltä - siltä, että jokin mönkii sisälläni. Usein se tuntuu muljahtelulta. Se on jännää, vähän ällöä ja {3 ...Siellä se on! Levoton pikku tyyppi!

Apina sanoo - korva vatsaani vasten - että kuulostaa kuin jokin liikkuisi veden alla. Suloista miten paljon vatsani saa Apinalta huomiota.

Alan pikkuhiljaa käsittämään enemmän ja enemmän, että en vain ole raskaana, vaan myös saamassa lapsen. Pikkuhiljaa olen alkanut kyetä visualisoimaan tulevaisuuden lapsen kanssa - välähdyksittäin. Tänään on mennyt monta hetkeä niin, että tajuan asian. Hui...

Yhä useammin viittaan puheessani tulevaan lapseen, mutta tuo sana tarttuu edelleen kurkkuun lähes jumiin. Huh - no pikkuhiljaa. Onhan tässä vielä viisi pitkää, piiiitkää kuukautta.

* * *