Minä ja mahani olemme tässä vaiheessa tarpeeksi komeita keräämään jo tuntemattomiltakin huomiota ja kommentteja. Ihmiset kyselevät laskettua aikaa ja ihailevat mahaani. Saattaisi se kai ärsyttääkin, jos liikkuisin ihmisten ilmoilla päivittäin, mutta nyt se on ollut ihan hauskaa. Ei maha tunnu isolta - mutta peilistä tajuan koon!
Kaikki on tietysti kesken - edelleen - ja sikäli lisäaika olisi tarpeenkin, että ehtii hoitaa asiat kuntoon. Vauvan vaatteet ja lakanat on pesty ja tärkeimmät tarvikkeet hankittu. Listalla olisi vain kuivaliinat, villalankaa... sitteri saattaisi osoittautua perin hyödylliseksi - ja tuttavan lupailema kantoreppu olisi kiva myös saada haettua. Apteekin avulias täti oli myös vakuuttunut, että tarvitsen puolen tusinaa tuotetta heidän hyllyistään aivan ehdottomasti. Ehkä kuitenkin pistän apinan asialle, jos näitä tosiaan tarvitsee ...Nenänniistäjä lieneisi kyllä hyvä, mutta senkin ehtii kyllä. Villalangat ja kuivaliinat olisi hyvä saada jo aiemmin. Kaksi paria vääränkokoisia imetysliivejä ostin eilen paniikkiostoksena - ja nyt ketuttaa, koska alusvaatteilla ei ole palautusoikeutta...
Mutta ennenkaikkea ongelma on kaaos kotona. Vauvanvaatteet on kyllä pesty ja lajiteltu ja viikattu pinoihin - mutta niiden säilytyspaikka on tällä hetkellä olohuoneen sohva. Muut välineet ovat siellä täällä. Vauvansänky on paketissaan kokoamattomana, eikä vauvanhoitotilasta tai otuksen omien tarvikkeiden säilytyspaikasta ole hajuakaan. Lattioilla pyörii runsaasti rojua, joihin kompuroida (ihme etten ole jo näin raskaana ja kömpelönä itseäni telonut) - ja pölyallergiani reagoi siisteystasoon mm. lievällä nenäverenvuodolla (imurointi roinan keskellä ei varsinaisesti onnistu).
Näistä asioista stressaaminen on osaltaan syönyt yöuniani. Usein tuntuu, ettei tässä talossa ole sijaa sen kummemmin minulle kuin pienelle tulokkaallekaan (ja talo sentään on iso). Ja tuntuu, että muutoinkin kylmään ja karuun maailmaan saapuva ansaitsisi paremman vastaanoton...
Unettomuutta aiheuttavat ikävä kyllä myös öiset kivut - yöunet tuppaavat jäämään 3-5 tuntiin. Se, pelko ison vauvan synnytyksestä ja yleinen malttamattomuus tavata Pikkupeikko viimein itseni ulkopuolelta käsin lienevät suurimmat syyt toivoa synnytyksen pikaista alkamista! Odotus on nimensä veroinen prosessi - nyt ollaan viimein loppumetreillä.
Tosin eipä siitä nukkumisesta ehkä tule mitään tietenkään Peikkolapsen synnyttyäkään, mutta ainakaan se ei johdu sitten enää kivuista (toivon mukaan). Toivottavasti otus tulee äitiinsä, enoonsa ja serkkuihinsa ja nukkuu hyvin yöt jo ihan pikkuisesta - olen aivan tarpeeksi huonosti nukkunut koko raskausajan ja nämä viimeiset viikot alkavat todella syödä.
Liekö syynä yöllisiin kipuihin ja harjoitussupistustenkin kivuliaisuuteen sitten endometrioosi (harjoitussupistusten ei kuuluisi tehdä kipeää) - olen asiaa kysellyt neljältä eri terveydenhuollon ammattilaiselta ja saanut vastaukseksi joko tyhjää tai "ehkä se on normaalia". Endometrioosikin oli oma ehdotukseni syyksi. Pettymykseni terveydenhuollon tasoon on jatkuvaa. Ehkä-diagnoosit ovat yksi halveksuttavimpia välinpitämättömyyden muotoja terveydenhuollossa. Viime ajoilta myös: Neuvolantäti ei mitannut hemoglobiiniani, koska ei jaksanut hakea tarvikkeita viereisestä huoneesta - hemoglobiiniani, jonka hän tiesi voivan yhtä hyvin olla tällä hetkellä liian korkea kuin liian matala. Sama täti epäili munuaisessani olevan jotain häikkää(!), muttei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi minkäänlaisia jatkotutkimuksia. Ihan oikeasti... En itsekään usko, että munuaisissani mitään vikaa on tai että esim. hemoglobiini olisi pahasti pielessä; normaalista poikkeavat supistukseni ja kipuni todennäköisesti johtuvat endometrioosista - mutta entäpä jos eivät?? Jo omassa terveyshistoriassanikin on kertaalleen mennyt pahasti pieleen tutkimatta hutkitulla diagnoosilla "ihan normaalia se varmaan on, ei jaksa tutkia" (eihän se ollutkaan kuin vain 1,5 litran maitotölkin kokoinen kasvain ...Ja myöhemmin lääkäri vielä syyllisti minua siitä, etten ollut käynyt lääkärissä tutkimuksissa ...ööh?).
Enemmän kuin huolissani olen vain vittuuntunut (pardon my french).
Tekstin luonteesta huomannee, että otan jo ennakkoa synnytyksenjälkeiseen masennukseen... :/ (Tuoreet 3 tunnin kehnot yöunet vaikuttavat juuri nyt suuresti myös - tällä kertaa taas kivuista johtuen)
Ahdistuneisuus vie minulta aina yöunet ja unettomuus puolestaan aiheuttaa masennusta - ikävä noidankehä.
Kunpa asiat kotona saisi sujumaan jouhevammin ja rahahuolet helpottaisivat, niin olisi helpompi rentoutua. Ajoittain päällä painaa vain synkkä epätoivo - lopun aikaa jaksan uskoa, että "kyllä tämä tästä".
Tarpeeksi olisi kyllä saada keskittyä hermoilemaan synnytystä ja tulevaa elämänmyllerrystä, jonka tuo pikku pyörremyrsky tuo muassaan. Suurempiakin murheita on - kuten se, että entä jos kaikki ei menekään hyvin (toisin kuin kaikki minulle toitottavat)? Onneksi edes muutama ihminen ymmärtää, miten raskasta tämä kaikki voi olla.
Tunnelmat ovat siis ristiriitaiset - olen ahdistunut, mutta onnellinen!
Öisin en saa unta kivuilta; päivisin supistusherkkyys, liitoskivut ja herkästi väsähtäminen pitävät minut kokolailla neljän seinän sisällä; olen todella kömpelö enkä todellakaan taivu enää nostelemaan asioita esim. lattialta, sitomaan kengännauhoja (en ainakaan helpolla) tai hääräämään mitään kovin raskasta ...Noh... useimmat asiat ovat melko raskaita - kuten vaikka nojatuolista nouseminen. Kyljen kääntäminen sängyssä on paitsi kivulias myös työläs projekti. Maha on kireä ja pingottunut kuin rummunkalvo jo varsin suuresta sisällöstään. Mieliala laahaa ajoittain aivan liian matalalta.
Siltikin koen, että olen fyysisesti melko mukavasti mahani kanssa. Samoin tuntuu Peikko viihtyvän oloissaan. Jotenkin viihdyn Pikkupeikon kanssa näin. Ja mietin malttamattomuudestani huolimatta sitäkin, että pitäisi ehkä (yrittää) nauttia vielä näistä "vapauden" rippeistään nyt kun vielä voi... Vaikka yöllä yöunet jäävät, pystyn useinmiten nukkumaan päikkärit. Pystyn ajoittamaan aikatauluni ja tekemiseni hyvin pitkälti kuten itseäni lystää - siihen tulee ISO muutos.
Toisekseen - pidän mahastani suunnattomasti ...vaikka se onkin hankala. Se on"hyökkäysmaha", "ohjus" - muodoltaan kuin todellakin se sisältäisi koripallon. Kaikilla muilla mammoilla synnytyssairaalan tutustumiskäynnillä oli mahat leviät ja pehmeän näköiset vähän joka suuntaan - vain minun mahani hyökkää suoraan eteenpäin raivokkaalla pyöreydellä painovoimaa uhmaten! Ihana maha {3 Kaikki hämmästelevät ja ihastelevat sitä ;) Suoraan takaapäin katsoessa ei arvaisi minun olevan raskaana (ellei arvaa mistä hankala ja vaappuva liikkumiseni johtuu). Minun tulee ikävä mahaani. Ehkä myös mahani (Apinalta) saamaa huomiota. Tosin Mahan sisältöhän ilmestyy syliin - hämmästyttävää! Eräs nainen sanoi minulle pari kuukautta sitten, että tämä on ainoa aika elämässäni, jolloin lapsi on kokonaan minun. En silloin oikein ymmärtänyt tai samaistunut tähän, mutta ymmärrän nyt paremmin. Hormonit - ne on jännä.
Ja tissit! Nekin on hurmaavan muhkeat ja kauniit.
Perse on kärsinyt raskausarvet ja toki leviä kuin mikä - mutta ainakin Apina jaksaa arvostaa sitä silti, joten minuakaan ei haittaa. Eivätkä raskausarvet onneksi näytä edes kovin pahoilta.
Painoni on nyt noussut raskauden alusta noin 16 kiloa - melkoisen paljon, hiukan liikaa. Mutta se näkyy yllättävän vähän (kuulemma).
Oma painonnousuni - 16 kiloa - tosiaan on melko paljon kokooni ja lähtöpainooni nähden. Painonnousu ja raskausdiabetes myöskin liittyvät toisiinsa.
Heti raskauden alusta lähtien olen kuitenkin kiinnittänyt huomiotani päinvastaiseen hyvin yleiseen ilmiöön - siihen etteivät äidit liho tarpeeksi - laihduttajaäidit. Otin jo varhaisessa vaiheessa selvää (mm.) siitä miten painonnousun tulisi edetä raskauden aikana. Roskalehdet toitottavat ihaillen, kuinka Hollywood-julkkisäidit ovat takaisin vanhoissa mitoissaan 3 viikkoa synnytyksen jälkeen. Ilmeisesti malli otetaan tästä ja yleisesti laihuuden ihannoinnista - oman lapsen terveyden kustannuksella. Netissä jotkut äidit ylpeilevät sillä kuinka heille ei ole kertynyt kiloakaan lisää raskauden aikana. Jotkut käyvät juoksulenkeillä ja kuntosalilla aivan viimeiseen saakka (vaikka raskas liikunta voi vahingoittaa sikiötä). Terveyssuositus kuitenkin on, että jopa ylipainoisen äidin painon tulee raskauden aikana nousta. Poikkeuksena korkeintaan vakava ylipaino. Nämä laihduttajaäidit sen sijaan ovat niitä, jotka raskauden alussa ovat niin hoikkia, että juuri heidän tulisi kerätä painoa hieman enemmänkin kuin muiden! :/
Olen tyrmistynyt ihmisten itsekkyydestä. Olen tyrmistynyt ihmisistä, joille ulkonäkö on tärkeämpi kuin oman lapsen terveys.
Painon tulisi siis nousta n. 8-15 kiloa raskauden aikana - n. 200-800gr /viikko. Hoikan tai normaalipainoisen painon tulisi nousta vähintään 10 kiloa (näissä luvuissa on lähteestä riippuen jonkun verran eroja). Ja raskauskiloja ei saisi alkaa laihduttamaan pois ennenkuin imetysaika on ohi.
Poikkeuksellisesti linkitän tähän yhden artikkelin aiheesta: http://www.vau.fi/Teemat/Teemakategoriat/Hyvinvointi/Pakkomielteena-solakka-varsi/
Toki ongelmaa on päinvastaistakin - eli mammat, jotka syövät taas mitä sattuu - joka on yhtälailla vastuutonta toki. (Itsekin osallistuin aktiivisesti raskausdiabetekseni syntyyn huonolla ruokavaliolla) Tästähän mainitsin aiemminkin - uskomatonta jotenkin, että ruokavalion tärkeyttä vauvaoppaissa painotetaan hyvinkin paljon juuri naisten turhamaisuuteen vedoten - "älä syö mitä sattuu, ylimääräisistä raskauskiloista ei ole helppo päästä eroon raskauden jälkeen!"- eikä lapsen (tai äidin omaan) terveyteen.
Ulkonäkökeskeisyyden ja stereotyyppisten kauneuskäsitysten muita rumia puolia on sekin, että ilmeisesti monilla ihmisillä on ongelmia seksin kanssa raskauden aikana. Syynä tietenkin voivat olla hormonit - ei ehkä vain huvita - ja loppuvaiheessa esim. fyysinen epämukavuus. Mutta kun kyse onkin usein siitä, että nainen tai hänen kumppaninsa ei enää koe raskaana olevan kehoa seksikkääksi! Vauvaoppaissakin voivotellaan ymmärtäväisenä, että on se kauheaa kun vyotärö katoaa ja "kaipaat varmasti jo takaisin vanhaa vyötäröäsi".
Kyllä raskaudessa minun mielestäni on kyse jostain ihan muusta kuin oman ulkonäön vatvomisessa. Mikä ihmisiä oikein vaivaa??
Tämänkertainen päivitys äityi ikävän negatiivissävytteiseksi. Noh, sitä nuo huonot yöunet teettää... Voisi vaikka syödä hiukan jotain ja kokeilla päikkäreitä...
P.S. Mahtavaa muuten, että teen veljestäni enon! :)
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti