No olisikin... Nyt voisi olla kova juttu levätä. Sitähän nuo ohjeistaa, että levätä pitäisi nyt kun vielä pystyy. Vaan kun ei pysty. Onneksi kotikaaoksen pahimmat kohdat ovat selvinneet. Pyörremyrsky ex-kämppisten muodossa kävi talon läpi ja ero on huomattava - omakin tasainen "raataminen" alkaa ehkä pikkuhiljaa oikeasti näkyä. Nyt on paikat vauvan tavaroille, hoitopaikka on melko pientä organisointia ja siivousta vaille valmiudessa, pyykkiäkin mahtuu pesemään (vaikka pyykkisysteemi vaatiikin myös vielä työtä) ja vaunut ovat löytäneet eteiseen (niin hyvään paikkaan kuin vain mahdollista - meillä on todella epäkäytännöllinen eteinen). Huojennus.
Pariksi illaksi sentään sain hiljentyä neuloakseni ihanaisesta bambulangasta pikkuruiset tumput. Kiitos Pihlaja, lankakauppa-vinkistä! Ja kiitokset vanhemmilleni, jotka kuskasivat sinne ja muille ostoksille! Olisipa ihanaa, kun voisi loppuajan käyttää telkkaria töllötellen ja neuloen Pikkupeikolle.
Päässä ja sydämessä myllertää myrsky liiankin kanssa.
Massussa sen sijaan on varsin tyyntä. Hyvin viihtyy peikkolapsi.
Kuva kaverini polttareista, joissa esiinnyin biologisen pommin roolissa ;D
Vointi:
Henkinen puoli aika retuperällä. Kaaos, epävalmius vauvan tuloon ja näiden kanssa yksinjäämisen tunne ovat stressanneet ja vieneet aika ajoin niin ruokahalun kuin yöunetkin. Koko raskaus on ollut yhtä stressaamista kaikenlaisesta ikävästä. Alkuraskaus meni mm. asunnonmetsästyksessä ja loppuraskaus on ollut mm. kaaos-stressiä, diabeteshuolta ja myös ajoittaista parisuhdevaikeilua.
Neuvolassa ovat kiinnittäneet huomiota jaksamiseeni, mikä tietenkin on positiivista; mutta heidän huomionsa on sikäli hakoteillä, että itse vauva on tasan ainoa asia, joka on koko ajan tuntunut hyvältä ja positiiviselta asialta.
Kävin psykiatrisen terveydenhoitajan kanssa läpi erään todella turhauttavan session; jossa lähinnä lässytettiin siitä; että onko minulla jotain antipatioita lasta kohtaan tai koenko kamalina kehoni reaktiot, muutokset tai vauvan liikkeet vatsassani jne... Lisäksi täti meinasi kaikenaikaa torkahtaa kesken tapaamisemme.
Ahdistuminen toki liittyy vauvan tuloon, koska juuri sen takia olisi tärkeää saada kotiasiat sun muut kuntoon, mutta ei se vauvan syy ole. Vauva on hyvä asia - kaikki asiat vauvan ympärillä vain ovat hunningolla. Ja juuri sen takia ne stressaavat niin, koska "uhkaavat" sitä yhtä hyvää ja tärkeintä asiaa.
Hormonitko lie tehneet tehtävänsä, mutta tämä olento sisälläni on ehdottomasti tärkeintä elämässäni. Piste.
Onneksi(?) muuten hormonit eivät sentään täysin ole minua muuttaneet. Ehkä vauvat herättävät minussa nykyään positiivisempia reaktioita kuin ennen - mutta edelleenkin vain koiranpennut saavat minut sulaksi vahaksi! ;D
Ruokavalio on livennyt aivan liian pahasti <:( Joka päivä aion seuraavana päivänä palata ruotuun... En tiedä uskallanko edes mitata sokeriarvojani... <:(
Liitoskivut - niistä ei olekaan tainnut olla puhetta - ne ovat melkoisen riipaisevia. Lantiossa siis lähtevät rusto- ja nivelliitokset löystymään, ja se on melkoisen kivuliasta. Mutta se on myös erittäin hyödyllistä sitten, kun sen otuksen on mahduttava lantioluiden välistä ulos. Liitokset siis joustavat sitten. Viimeisenä kahtena viikkona jalkani ovat turvonneet karmiviksi möykyiksi - on hyvin vaikea löytää kaapista kenkiä jotka mahtuisivat päälle. Turvotukseenkin on muistaakseni jopa kaksi käytännön syytä. Myös sileät lihaskudokset löystyvät synnytyksen helpottamiseksi - ja ilmeisesti tämä vaikuttaa laskimoitten toimintaan. Ja elimistöön kerääntyy nestettä - tämä on luonnon oma keino suojata äitiä neste- ja verenhukalta! Nerokas vaikkakin epämukava järjestelmä.
Jo ennestään rikkonainen selkäni on kestänyt yllättävän hyvin raskauden ajan, vaikka iskiaskipu onkin ollut säännöllinen kiusankappale. Tässä vaiheessa selkä alkaa olla pahimman rasituksen alainen, kun mahan ahtaus pakottaa selän jatkuvalle kaarelle, eikä sitä oikein pysty lepuuttamaan tai venyttämään ("yllättäen") eteenpäin.
Harmittaa, että alkuraskauden liikuntaharrastukseni tyssäsi kuin seinään, enkä ikinä päässyt takaisin kärryille :( Toivottavasti kuntoa riittää tulevaan koetukseen. Juuri nyt enteilee kipeä kurkku huonoa... <:/
Mutta ainakin pystyn taas käymään esim. kaupassa ja muualla - tai pystyisin jos vain jaksaisin ja viitsisin...<;D Ja siis pitäähän nyt tosiaan jo ihan oikeasti levätä, vaikka tavallaan jaksaisikin. Nyt pitäisi osata säästellä, eikä puskea äärirajojaan. Mutta tosiaan tällainen rasitus ei tällä hetkellä aiheuta pahempia supistuksia - kuten sanottua tyyntä myrskyn edellä? Kuvittelin, että raskauden vaivat/vaivalloisuus pahenisi tasaisesti, mutta nyt on tosiaan taas tavallaan mukavampi olla kuin joitain viikkoja sitten, jolloin vähäinenkin liikunta laukaisi invalidisoivat krampit vatsaan. Tekisi kyllä kovasti mieli käydä vielä vesijuoksemassa, mutta en tiedä liekö se viisasta... Entä jos ottaisin tosi kevyesti..?
Kömpelyys kyllä kasvaa ihan suoraviivaisesti, ja maha on ahdas voi niin ahdas...
Pahinta on nukkuminen - tai oikeammin nukkumisen puute. Jalkeilla ja päivisin maha ei minua paljoa vaivaa ja olen häkellyttävän tottunut siihen (en tajua sen olevan VALTAVA, vaan tuntuu että "vähän pömpöttää" <:D ). Mutta nukkuminen on joinain öinä jatkuvaa kivun seasta torkkumista. Ei tällaisia kipuja tosiaan "pitäisi" olla, mutta asianomaiset terveysammattilaiset ovat tyytyneet kohauttamaan olkiaan. Yritän kuitenkin jaksaa. Varmaankin synnytys voitaisiin myös käynnistää etukäteen, mutta mieluummin odottelisin. Onneksi pystyn päivällä yleensä nukkumaan "korjaavat" päiväunet. Jostain syystä päivällä nukkuessa ei myöskään ole samoja kipuja - älytöntä. Ehkä olen sitten yöllä supistusherkempi ...vaikka kivut tosin eivät ole kuin osan aikaa supistuksista johtuvia. Nyt myös selkäni on alkanut jomottaa maatessa, joten oikein mikään asento ei ole hyvä. Onneksi välissä on ollut muutamia parempia öitä - toivottavasti niitä vielä tulee. Nukkumattomuus on rankkaa - sen tietänevät ainakin kaikki unettomuudesta kärsineet. Senkin takia pitää yrittää levätä - torkkuminen auttaa, lepo auttaa.
Ja vielä yksi vointiin ja fysiikkaan liittyvä uutinen: Napa sitten pullahti kuin pullahtikin kokonaan ulospäin kuin nappi vainen! :) Ihan uskomattoman hassu koko napa.
(...Toivottavasti maha ja napa eivät näytä aivan karmeilta sitten kun tuo "ilmapallo" tyhjenee...)
(tässä kohtaa suunnilleen muuten oli parin päivän väli, jonka jälkeen jatkoin keskeneräistä kirjoitustani)
En pariin päivään puhunut kenenkään kanssa paljoakaan ja tuntui, että Peikko kaipasi juttelun ääniä (jotenkin tulkitsin sen levottomuuden niin). Niinpä juttelin sitten sille.
Tänään on liikehdintä ollut varsin rauhallista, kuin se olisi enimmäkseen nukkunut koko päivän. Keksin jo huolestua siitäkin sekä siitä, ettei se ole enää hikannut 3 kertaa päivässä! Toisaalta, olen niin tottunut liikkeisiin ja hikkaankin, että ne saattavat mennä minulta ohi huomaamatta ja ajattelematta asiaa. Uskomatonta kyllä onnistun myös edelleenkin välillä mikrosekunneiksi unohtamaan, että mahassani on joku tyyppi - saatan vain ihmetellä mielessäni, että "kylläpä suolessa möyrii oudosti" ja sitten tajuta, että Peikkohan se siellä kääntyilee. Edelleenkin on lähes mahdotonta tajuta, että muutaman viikon päästä sylissä voisi olla joku pieni ihmis-peikko-olento - mitä ihmettä?!
Viime viikolla neuvolassa täti kertoi, että Peikon pää on kiinnittynyt, ja että yliaikaiseksi tuskin menee.
Ah - niinpä! 9 päivää laskettuun aikaan... Se on vähän. Rv 39. 38+5. Hurjaa. Nyt aletaan olla täällä.
Nyt kun pahimmalta kaaokselta kotona alkaa vihdoin selkäranka katketa (toivon mukaan), alkaa jo ehkä tuntua siltä, että voisi tosiaan jo vähän keskittyä lepäämiseenkin - se varmasti olisi tarpeen. Toivottavasti vielä ehdin levätä ja silti saada kodin vielä vähän parempaan rotiin. Olen parina iltana ihan ajatuksen kanssa asettunut telkkarin ääreen vain neulomaan ja töllöttämään, vaikka olenkin sen lisäksi puuhastellut kaikkea pientä siellä täällä ...Vielähän tätä hommaa riittäisi. Pitäisi saada "pystyvämmät kädet" ainakin tiettyihin hommiin - olen vain huono pyytämään, "nalkuttamaan" ja vaatimaan asioita - olisi kivempi jos mainitut "pystyvämmät" osaisivat, viitsisivät ja tahtoisivat oma-aloitteisesti auttaa (talossa kuitenkin asuu lisäkseni kaksi aikuista miestä). Kyllä tässä pyykkiä jaksaa pestä, vaikkei selkä oikein siitäkään tykkää, mutta mm. mattojen tamppaus tai kierrätysroskan raahaus kierrätyspisteeseen EIVÄT kyllä enää kuulu repertuaariini... :P Pitäisi oikeasti ryhtyä kunnon matruunaksi ja pistää "poikamiehille" kunnon jöötä, niin voisi paikat jopa pysyä siisteinä (pitäisi tosin pistää myös itseni ruotuun <;D ).
Koska jäljellä oleva aika tosiaan alkaa vääjäämättä käydä vähiin (eikä voi tietää kuinka vähiin!) on ehkä kiireen tuntu - että "tulisi jo!" - jäädä taka-alalle ...Pikemminkin toivon, että "älä vielä pariin päivään tule, että äiskä saa kodinhoitohuoneen järjestettyä". Vaikka (kuten Apina taitaa sanoa) ei elämä tule valmiiksi. Toisaalta tämä nukkumattomuus varmasti syö koko ajan enemmän voimia... Mutta sepä ei taida hetkeen helpottaa synnytyksen jälkeenkään - tosin ehkä heräilen mieluummin itkuun ja syöttöihin kuin kipuihin.
Kunpa ehtisi saada järjestystä taloon ja siivottua, kunpa ehtisi levätä, kunpa ei flunssa iskisi kipeästä kurkusta huolimatta, kunpa ei pelottaisi kauheasti sitten kun synnytys vääjäämättä alkaa...
Ja pitäisi muuten vihdoin muistaa priorisoida sairaalakeikkaa varten pakkaaminen!
Punainen lanka taitaa nyt jäädä puuttumaan ihan tyystin tästä tekstistä, mutta menköön. Ei jaksa nyt vääntää tämän enempää ;) Hmm... kirjoituksista kyllä huomaa, että kotikaaos on koko ajan päällimmäisenä mielessä... Toivottavasti saisi sen jo taka-alalle myös näiden kirjoitusten mielenkiinnonkin takia! :P
Ennakoivia synnytysmietintöjä sitten myöhemmin - jos vielä ehdin kirjoittamaan ennakolta! ;)
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti