Laskettu aika Rv 40+0

Tänään on tuo maaginen päivämäärä, johon olen laskenut päiviä viimeiset n. 8 kuukautta, kun siniset viivat ilmestyivät pieneen testitikkuun ja 1,5 viikkoa myöhemmin näimme pienen pienen peikonalun sydämen lyönnit monitorilla.

"Mönninkäisen" oletettava paino tällä hetkellä on jotain 3,5 ja 3,9 kilon väliltä ...Toivon ettei yli 4 kilon mentäisi... tuollainen 3,5 olisi ollut ihan riittävästi <:)

Kuvassa Apinan tassu ja Pikkupeikon tumppu.

Viikko sitten neuvolassa todettiin, että toukka on laskeutunut aivan poistumisvalmiuteen. Neuvolantäti epäili, ettei ehkä mene laskettuun aikaan asti... No, täälläpä nyt ollaan! Hän myös jälleen kerran äimisteli vatsani hyökkäävää suuntautumista tasan suoraan eteenpäin. Verenpaine on noussut nyt lähtötasosta aika huikeasti, mutta muita raskausmyrkytyksen oireita ei ole, joten asiaa on pitänyt vain seurailla... Juuri muu ei ole vaivannut kuin öiset kivut, unenpuute ja viipyilevä flunssanpoikanen. Liikkuminen on uskomattoman helppoa ottaen viikot huomioon ja jopa liitoskivut ovat helpottuneet. Paitsi että on uskomaton kirous, että mikään tavara ei tunnu pysyvän käsissäni, vaan tiputan 30 esinettä lattialle päivittäin - kas kun asioiden nostaminen lattialta ei todellakaan ole yksinkertainen tai mukava projekti. Kuvittelin, että olotilan hankaluus pahenisi tasaisesti raskauden edetessä, mutta näemmä heilahtelu suuntaan ja toiseen onkin aika huomattavaa - tietysti asioihin myös paljolti tottuu. Yksi höpsöhkö oire vielä on ilmestynyt - napani on niin venytyksessä, että siinä on viikon päivät ollut mustelma <:D

Flunssan ajoitus vaikutti varsin huonolta, kipeänä tai puolikuntoisena synnyttäminen ei kuulosta järin kivalta. Onneksi olen popsinut vitamiineja ja ehkäpä yritykseni nujertaa orastavaa tautia myös levolla on tehonnut. Tuntuu, että tauti on menossa pois iskemättä ihan hirveällä volyymillä päälle. Yskiminen muuten on pirun ilkeän tuntuista piukean mahan kanssa :P

Liekö sitten flunssan syytä vai lähestyvä synnytyskö vetää minut veteläksi - väsyttää hirmuisesti ...Voipa se toki olla ihan vain syksykin. Ruokahuolto on alkanut kasvavissa määrin menemään einesruokalinjalle - en oikein edes jaksa ajatella mitä kaupasta tarvitsisi tai mitä ruokaa tekisi. Onneksi Apina-rakas ruokkii {3

Ja onneksi nyt viime päivät olen taas saanut nukuttua paremmin yöunia ja päikkärit maittavat! Nukkumisen jakaminen kahteen pätkään tuntuu sopivan minulle varsin mainiosti! Aamuyöstä aamuun 3-5 tunnin "yöunet" ja 2-3 tunnin päikkärit puolen päivän jälkeen.

Kiitos ihanien ystävien ja muiden läheisten talonsiivousprojekti on vihdoin poissa harteilta stressaamasta. Viimeiset pari viikkoa olen enimmäkseen tosiaan ehtinyt oikeasti lepäilemään ja ottamaan rauhallisesti.

Koti on nyt Pikku-Peikolle valmis!

Tietysti hommaa riittää (talokin on niin iso), mutta tärkeimmät asiat ovat kunnossa ja "elintila raivattu" - suorastaan outoa, ettei aamu alakaan enää jokapäiväisellä "pitäisi tehdä sitä ja tätä..."-rutiinilla.

Ovesta ei tosiaan näemmä voi enää poistua ilman, että saan mahastani kommentteja sekä onnentoivotuksia tulevaan koitokseen. Mutta ihan mukavaahan se :)

Olin viikonloppuna häissä, joissa ammuttiin tykillä. Jäin sisätiloihin, ettei pikkuotus säikkyisi, mutta säpsähtihän se ja sai hikan <:D

Viime aikoina otus on hikkaillut paljon harvemmin, mutta välillä se "hengittelee" vatsassani.

Tänään on ollut varsin mönginnäntäyteinen päivä, mutta muuten peikonpoika taitaa enimmäkseen viettää aikansa unten mailla tai muuten vaan ahtaassa pesässään vähän liikkuen. Välillä havahdun pelkäämään, että onko se lainkaan liikkunut koko päivänä, mutta kyllähän siellä jotain pientä liikettä aina on kun jää "kuulolle" - liikkeitä ei vain rekisteröi kun on niihin niin tottunut ja liikkeet ovat pienentyneet.

Yritän koko ajan tunnustella jotain, mikä enteilisi synnytyksen alkamista. Mutta pikemminkin sen sortin oireet tosiaan ovat tyystin hävinneet! Harjoitussupistuksetkin ovat hyvin harvassa nyt, vaikka vielä kuukausi takaperin en välillä päässyt kotoa lainkaan liikkeelle niiden ärhäkkyyden takia! Maanantaina tuli kiire neuvolakäynnille ja porhalsin paikalle sellaista kävelyvauhtia, johon en ole kyennyt kesäkuun jälkeen!

Mutta voisikohan jotain päätellä väsymyksestä tai lievästä ruokahaluttomuudesta? Se ainakin on varmaa, että pikku otus on hyvin alhaalla jo. Istuminen on epämukavaa, siinä missä kumartelu on helpottunut. Otus on selvästi hyvin alhaalla vatsassani ja suorastaan painaa nivusia/häpyliitoksia/(tai mitä tuo alue nyt lienee) - liikkeet ja potkut eivät yllä läheskään kylkiluiden tasalle enää.

Nyt oltaisiin valmiita tuomaan Peikko kotiin. Apinakin on jo malttamaton ja huutelee vatsan läpi "tule jo ulos sieltä!"

Synnytys - se kyllä pelottaa.

Miten tuon valtavan otuksen on muka tarkoitus mahtua ulos minusta?!

Epäilen tulleeni ankarasti huijatuksi. Mahtavatkohan kätilöt tehdä lapsia, kun ovat tietoisia koko tuon projektin kammottavista yksityiskohdista? Nielaisin hiukan järkyttyneenä, kun neuvolassa sain kuulla, että tulen vuotamaan verta todennäköisesti 6-8 viikkoa synnytyksen jälkeen - karmivaa! Eipä parane kohtu ja kaikki muu ihan hetkessä ...Jos oikeastaan koskaan, eihän keho ja paikat enää entiselleen palaudu. No, sehän on vain "luonnollista" - eikö niin..? <:/

Olin vakaasti päättänyt hankkia käyttööni synnytysaltaan, mutta lopulta päädyin siihen, että ilmankin pärjännen - ja Kätilöopistolla on ihan hyvä mahdollisuus altaaseen päästä, jollei vain ole kaikki varattuna (kai niitä oli muutama). Rahaahan se olisi maksanut eikä voi tietää miten synnytys etenee ja pääsisinkö ikinä allasta käyttämään - kaikki riippuu niin monesta asiasta, jota ei voi ennalta tietää - enkä ensisynnyttäjänä saisi kuitenkaan myöskään synnyttää veteen, ainoastaan käyttää sitä kivunlievitykseen. Se vain, että tiedän veden erinomaiseksi kivunlievittäjäksi itselläni. Täytyy kai koittaa, josko melkoisen surkeasta istuma-ammeestamme olisi mitään iloa, niin kauan kuin olemme vielä kotona synnytyksen käynnistyessä.

Olen kysellyt äidiltäni hänen synnytyksistään, koska usein nämä asiat "periytyvät" - toistaiseksi vain raskautemme ovat sujuneet aika erilailla. Äidilläni ei juuri kipuja ollut ja itselleni jo harjoitussupistukset ovat olleet hyvinkin kivuliaita. Fyysisesti olemme monella tapaa hyvin samanlaisia, mutta toisaalta monella tapaa myös hyvin erilaisia. Joten saa nähdä! Toivottavasti perin edes jotain äitini helpoiksi mainostamista synnytyksistä!

Varmaan monta asiaa on unohtunut käsitellä ja hirveästi toisaalta lienen toistanut joitain asioita. Nyt ei enää todellakaan tiedä jääkö tämä viimeiseksi kirjoituksekseni ennen kuin suuri elämänmuutos viimein realisoituu. Siltikin tämä saa nyt riittää, sillä tämä äiskä painuu nyt hankkimaan sitä tärkeää lepoa tulevaa koitosta varten :)

P.S. En vieläkään ole tajunnut, mitä on tapahtumassa. Tännekö on tulossa joku uusi tyyppi, aivan uusi persoona - vauva? Ei sitä voi ymmärtää. Kuulemma sitten tajuaa, kun sen saa syliinsä - tai sitten ei vielä vuotta myöhemminkään täysin tajua, että "siinä se nyt on!" <:D

Wish me luck - mikäli ei enää odotuksen merkeissä ehdi postauksia tulla :)

* * *